Absurdistan

Ich habe Pläne, grosse Pläne…

Kolmas kerta toden sanoo

leave a comment »

Löysin arkistojeni kätköistä taannoin sanailemani tekstin Yleisradion asemasta. Koska uusi suunniteltu mediamaksu toimi itse asiassa viimeisenä sytykkeenä tämän blogin avaamiselle, niin lienee syytä julkaista kyseinen teksti uudelleen. Alunperin artikkeli on näköjään tallennettu viimeisen kerran 28.4.2004, eli vähän yli viisi vuotta sitten.

Rakas, järjetön Yleisradiomme

Yhteiskunnassamme on monia huvittavia maksuja ja määräyksiä, mutta yksi, joka minua huvittaa aivan erityisesti, on televisiolupamaksu. Siis lupa siihen, että kotonani on toimiva televisiovastaanotin. Nykyisellään 186,60 euroa vuodessa television omistavaa kotitaloutta kohti.

Viimeksi televisiolupamaksusta kohistiin jokin aika sitten, kun luvan hintaa nostettiin. Yleisradion pääjohtajalta kysyttiin, että miksi taas nostetaan. Pääjohtaja Wessberg totesi, että yleiseurooppalaisessa vertailussa tv-lupa on Suomessa edelleen halpa ja toisaalta, tämä nyt on näin ja sillä hyvä. Ei muita perusteluja! Kansainvälisen vertailun korttiakin käytettiin taas niin valikoivasti kuin vain mahdollista. Toimittaja ei vain ymmärtänyt kysyä jatkoksi, että kuinka paljon kiitosta televisiolupamaksu muualla saakaan.

Syy Yleisradion olemassaololle on kaiketi se, että aikanaan on todettu maan tarvitsevan riippumatonta joukkoviestintä. Televisiolupa on ollut tapa esittää televisionkatseluvero siinä valossa, että kun maksu peritään suoraan kansalaisilta, Yleisradio on riippumaton valtaapitävien mielenliikahduksista. Ettei maa vaipuisi diktatuurin ikeen alle. Yleisradion poliittista riippumattomuutta voidaan toki tarkastella esimerkiksi sitä kautta, keitä kyseisen puulaakin johtoon valitaan. Mutta se ei nyt kuulu tähän.

Ehkä jonkinlainen jalompi ajatus on myös noussut taustalle televisiotoiminnan kaupallistumisen myötä: on uskottu, että kansa tarvitsee valistavia, laadukkaita ohjelmia ja että tiettyihin tapahtumiin, kuten olympialaisiin tai euroviisuihin on suorastaan synnynnäinen oikeus. Jokaiselle kansalaiselle on pitänyt taata mahdollisuus nauttia tietyistä valtaväestöä liikuttavista tapahtumista television välityksellä.

No, olen valmis allekirjoittamaan sen, että jos valtion tavoitteena olisi sivistää kansalaisia, se voisi kansan enemmistön tuen saadessaan perustaa televisioaseman ja lähettää sivistäviksi todettuja ohjelmia. Sivistävyydestä päättäisi tietysti joku tehtävään valittu elin, epäilemättä pätevä sellainen.

Mutta mitä oikein on riippumaton tiedonvälitys? Oltaisiinko nyt jo tilanteessa, jossa kaupalliset televisiokanavat (niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin), sanomalehdet ja internet olisivat vakiinnuttaneet asemansa siinä määrin, että riippumattoman tiedonvälityksen voisi jättää heille? Ettei poliittisesti nimitettyjen johtajien enää tarvitsisi kantaa huolta riippumattomuudesta ja tietojen puolueettomuudesta?

Entä sitten nämä syntymäoikeudet? Mikä ihme siinä on, että joka kevät Yleisradiosta voi seurata jääkiekon ”maailmanmestaruuskilpailuja”? Tai miksi suomalaisten pitäisi pelata McDonald’sin, Coca Cola Corporationin ja muitten pussiin Yleisradion maksaessa maltaita olympiakisojen televisiointioikeuksista? Miksi meidän pitäisi tahdottomassa tilassa seurata miljardiliiketoiminnaksi muuttunutta urheilua televisiosta samalla, kun takaraivoomme juurtuu mielikuvia sponsoreiden mainoksista? Puhumattakaan vaikkapa euroviisuista. Moinen karmeus kuolisi välittömästi omaan tarkoituksettomuuteensa, jos eurooppalaiset yleisradiot jättäisivät homman televisioimatta.

Lupamaksuillahan tämä kaikki maksetaan. Tai ne maksavat, jotka viitsivät. Viimeinen ongelma lupamaksuissa on nimittäin vapaamatkustaminen. Nytkin on nähty televisiossa näitä ”seuraava maksaa”-mainoksia. Omaantuntoon vetoaminen ei kuitenkaan enää auta, ihmiset ovat alkaneet tiedostaaa vedätyksen. Tässä onkin oiva mahdollisuus kansalaistottelemattomuuteen, hyvin kohdistettuun anarkismiin: mitä useampi jättää maksamatta, sitä enemmän maksuja joudutaan nostamaan ja sitä useampi jälleen jättää maksamatta. Älkääkä luulko, että Yleisradio palkitsisi niitä, jotka viimeisenä jäävät kelkkaan. Sen logiikka on omaksuttu suoraan palkkaverotuksesta: usko omaan toimintamalliin on järkähtämätön ja muutoksiin reagoidaan ruuvia kiristämällä.

On varmaan totta, että televisio-ohjelmien laatu kärsisi, jos Yleisradio ajettaisiin alas. Mutta onko valtion tavoitteena sittenkään istuttaa kansalaiset ilta toisensa jälkeen ruudun ääreen? Olisiko alasajon kokonaisvaikutus sittenkin positiivinen myös sitä kautta, että ihmiset löytäisivat itselleen parempaa tekemistä ja muuttuisivat joko tuottavammiksi tai onnellisemmiksi ja ehkä sekä että?

Mainokset

Written by Ossi Eskola

11.05.2009 klo 18:57

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s