Absurdistan

Ich habe Pläne, grosse Pläne…

Archive for kesäkuu 2009

Kuka näitä keksii?

with one comment

Kuten monet varmasti tietävätkin, Laajasaloon on päätetty rakentaa uusi silta, joka kulkee jotakuinkin Krunikasta Sompasaaren ja Korkeasaaren kautta vanhan öljysataman tilalle rakennettavan asuinalueen läheisyyteen. Toteutuessaan Suomen pisin silta. Mutta aiheesta on tehty valituksia. Pitkään siltaa vastustaneet, mm. Kulosaaren asukasyhdistykset ovat tehneet päätöksestä valituksen, nimellisesti sen vuoksi, että silta on kallis ja lisäksi vähentää luonnon kauneusarvoja. Siis niiden sinänsä hienojen rantahuviloiden osalta, joista olisi suora näköyhteys sillalle.

Näiden yhdistysten vastaehdotus on… lautta! Katajanokalta suoraan Laajasaloon. Siis Skattalta, joka jo itsessään sijaitsee kiusallisten liikenneyhteyksien päässä. Ja lautta. Sanaa pitää oikein maistella ja miettiä, mitä tulee mieleen. Ainakaan ei nopeus, varmuus tai käytännöllisyys. Pikemminkin saaristot, syrjäseudut ja Kreikka. Ja tietysti Suomenlinna. Miksei samantien kuumailmapallokyytejä? Tehotonta ja viihtyisää, kuten lauttamatkailukin parhaimmillaan.

Lienee selvää, että kasvava Laajasalo kaipaa uusia tehokkaita liikenneväyliä, vaikkei alue olekaan pääkaupunkiseudun pahimpien ruuhkasumppujen takana. Itse maksan mieluummin viisi kertaa enemmän toimivasta sillasta kuin lautasta, joka kulkee miten sattuu. Olen tosin hieman jäävi, sillä omistan asunnon Laajasalossa.

Ajatusleikiksi vielä tällainen: katkaistaan kaikki mahdollisuudet liittyä Kulosaaresta Itäväylän liikenteeseen (paitsi polkupyöräilijöiltä ja kävelijöiltä)  ja poistetaan Kuliksen metroasema käytöstä. Lauttayhteydet Kalasatamaan ja Herttoniemeen riittävät Kulosaaren asukkaille, koska ne ovat edullisia ja lisäksi nostalgista katseltavaa. Halukkaat voivat toki kulkea omilla veneillä.

Written by Ossi Eskola

17.06.2009 at 22:43

Kategoria(t): Uncategorized

Huomasittehan – eurovaalit heti huomenna

leave a comment »

Huomenna ne, jotka viitsivät, pääsevät osallisiksi erikoiseen näytelmään, jota joissain piireissä kutsutaan myös vaaleiksi. Tosiasiassahan kyse toki on vaalista, virkamiesvaalista. Varsinaisen edustuksellisen demokratian kanssa näillä vaaleilla on kuitenkin hyvin vähän tekemistä.

Oleellisin syy, miksi eurovaaleja ei voi ottaa vakavasti on se, toitottavatpa ehdokkaat ja osin mediatkin mitä tahansa, ettei euroedustajilla ole mitään käytännön merkitystä tai valtaa. Osin tätä seikkaa todistaakin juuri se, kuinka paljon päinvastaista yritetään todistella. Jos europarlamentin kaikki Suomen edustajat olisivat näiden vaalien jälkeen kokoomuslaisia ja seuraavien vaalien jälkeen vaikkapa vasemmistoliittolaisia, emme huomaisia mitään muutosta näiden kahden asiantilan välillä. Sinne ne MEPit hautautuvat, joka vaalien jälkeen, viideksi vuodeksi tekemään rahaa seuraavaa kampanjaa varten. EU on niin iso kokonaisuus ja päätösvalta niin sekavasti jakaantunut, ettei itsessäänkin kummallisesti rakentunut europarlamentti saa kokoonsa ja kustannuksiinsa nähden aikaan kuin toisiaan nokittelevia pikkupäätöksiä. Viimeisimmän ”pankkikriisin” yhteydessä nähtiin, että isot jäsenmaat tekevät tiukassa paikassa mitä tahtovat, sivuuttaen impotentin EU-hallinnon tyystin. No, ohjauskorosta päättää sentään EKP, mutta siihenkin jäsenet valitaan kabineteissa, ei vaaleilla.

Puolueille EU-vaaleilla on toki merkitystä, uskottavuusmielessä. Puolueen katsotaan menettävän uskottavuuttaan, jos sillä ei ole yhtään edustajaa europarlamentissa, mitä juuri nyt RKP:ssä pelätään. Koska edustajan tehtävät ovat leppoisia ja korvaus erittäin hyvä, on puolueissa nähtävästi valittu strategiaksi saada läpi lähinnä vanhoja sotaratsuja, ikäänkuin palkinnoksi ja ehkä osin siksikin, että Brysselissä heistä on puolueelle paljon vähemmän haittaa, kuin mitä pahimmillaan Suomessa (vrt. Paavo Lipponen). Toki ajoittan nuoria pyrkyreitä pääsee läpi (vrt. Piia-Noora Kauppi), mutta se ei puolueen näkökulmasta ole erityisen merkityksellistä. Kunhan nyt riittävä määrä pääsee, että uskottavuus säilyy ja asia voidaan taas unohtaa viideksi vuodeksi. Luonnollisesti näitä vanhoja sotaratsuja kirittämään kerätään listalle joukko enemmän tai yleensä vähemmän laadukkaita julkisuuden henkilöitä tai puolueaktiiveja ilmeisesti siten profiloituina, ettei heistä uskota olevan uhkaa palkintovirkojaan odottaville. Itse vaalityössä sitten panostetaan lähinnä ilmaiseen medianäkyvyyteen puoluetasolla, ehdokkaiden saadessa toimia oman onnensa nojassa. Muistelkaapa vaikka, kuinka paljon eri vaalikampanjoista on kohuttu lähimpien eduskuntavaalien tai jopa kunnallisvaalien aikana ja verratkaa sitä siihen tunnelmaan, joka eurovaaleja edeltää. Aika hiljaista on.

Törmäsin kerrassaan mainioon esimerkkiin oman onnensa nojaan jätetystä ehdokkaasta eilen noin iltakuuden aikoihin Narinkkatorin eräässä nurkassa. Siinä, tihkusateessa ja aivan yksin seisoskeli paremmin uimahyppääjänä tunnettu Joona Puhakka, Kokoomuksen ehdokas, ja yritti ojentaa minulle vaalimainoksensa. En ottanut, mutta kyllä kävi vähän jopa sääliksi. Nuori terve mies, listalla vain houkutellakseen jotain demografista ryhmää antamaan äänensä Kokoomukselle, alennettuna sellaiseen rooliin. Ja kyseessä ovat siis ne uskomattoman tärkeät eurovaalit, eivät Kärsimäjärven kirkkovaltuuston vaalit.

Liitän tähän vielä arkistojen kätköistä kirjoituksen, jonka laadin edellisten eurovaalien alla. Tuolloin olin vielä Kokoomuksen jäsen.

 

Poliittisen kilpailun tason laskiessa asiakas kärsii

Tänään oma puolueeni Kokoomus teki sen, mitä olen jo pidemmän aikaa pelännyt: nimesi Viivi Avellanin eurovaaliehdokkaakseen. Ei minulla Avellania vastaan henkilökohtaisesti mitään ole, mutta täytyy olla aivan kaikille täysin päivänselvää, ettei hänellä ole pätevyyttä europarlamentaarikon tehtävään. (En ota tässä kantaa siihen, mitä tuo pätevyys kenties pitää sisällään tai onko europarlamentin jäsenten pätevyydellä EU:n nykyisessä päätöksentekojärjestelmässä mitään merkitystä.) Havaintojeni pohjalta uskallan kuitenkin sanoa, että tuota pätevyyttä Avellanilla ei ole.

Ehkei Avellanilla ole aitoa kiinnostustakaan, saatikka mahdollisuuksia läpipääsyyn. Joku listaa suunnitellut lienee laskenut, että Avellan kerää kuitenkin listan häntäpäässä enemmän ääniä kuin joku häntä kenties tuntemattomampi ja pätevämpi. Tähän on siis menty, julkkisehdokkaita hyväksytään listoille yksi toisensa perään. Kokoomuksen listoilla on ’paremmin jostain muusta kuin pätevyydestään tunnettuja ehdokkaita’ liian monta. Tällaisiksi voidaan laskea esimerkiksi Eija-Riitta Korhola ja Sirpa Pietikäinenkin, vaikka he ovatkin pitkään politiikassa tallanneet. Juha Kankkunen ja nyt Viivi Avellan ovatkin sitten ääriesimerkkejä tästä ilmiöstä, jota voisi kutsua vaikkapa ’totaalisen läpinäkyväksi äänestäjien nuoleskeluksi’.

Strategisena valintana tällainen selvästi epäpätevien ehdokkaiden kosiskelu olisi normaalissa kilpailutilanteessa huono. Koska suurista puolueista erityisesti Keskusta ja varsinkin eurovaaleissa myös SDP ovat tehneet saman valinnan, ollaan kilpailussa tältä osin samalla viivalla. Toisin sanottuna, kilpailun puute heijastuu asiakkaan mahdollisuuksiin valita itselleen laadukas edustaja. Talouselämässä tällaista tilannetta kutsutaan oligopoliksi.

Eilen illalla olin eräässä Kokoomuksen tilaisuudessa jäsenen ominaisuudessa. Ennen tilaisuuden alkua tarkkailin keskustelua, jota käytiin eurovaaliehdokkaista. Erityisesti mieleen painui erään kirkassilmäisen, nuoren idealistin vouhotus siitä, kuinka ”Jätemäki (ts. Anneli Jäätteenmäki) ei voi saada mitään aikaan europarlamentissa”. Oletettavasti idealisti ei ollut tyytyväinen Keskustan ehdokasasetteluun ainakaan Jäätteenmäen osalta. En ole minäkään, mutta miltä osin Kokoomus voi perustellusti sanoa olevansa Keskustaa parempi?

Written by Ossi Eskola

06.06.2009 at 18:24

Kategoria(t): Uncategorized