Absurdistan

Ich habe Pläne, grosse Pläne…

Archive for syyskuu 2009

Ruoho on vihreämpää…

leave a comment »

90-luvun alussa vietin vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvaltain Uuden Meksikon osavaltiossa, Albuquerquen kaupungissa. Eräänä päivänä, kun olimme palaamassa koulusta kotiin sellaisella perinteisellä keltaisella koulubussilla, näimme ihmeellisen näyn: puutarhatyöntekijät ruiskuttivat jotain ainetta jonkin julkisen tilan nurmikkoon ja siinä silmiemme edessä nurmikko muuttui kuivuneen ruskeasta pirteän vihreäksi. Ensin sitä oli vaikea uskoa, mutta sitten pakko myöntää: nurmikkoa maalattiin vihreäksi!

En sen koommin koskaan törmännyt moiseen toimenpiteeseen, kunnes eilen näin saman tapahtuvan televisiossa. Ohjelma käsitteli asuntolainakriisin uhreiksi joutuneita ja sattumalta yhden pankin haltuun joutuneen talon nurmikkoa maalattiin, jotta asuinalueen yleisilme ei kärsisi kastelematta jääneen nurmikon ruskeudesta. Ihminen on niin kekseliäs. Ilmiö lienee jotain sukua peräaukon valkaisemiselle.

Mainokset

Written by Ossi Eskola

29.09.2009 at 17:35

Kategoria(t): Uncategorized

Oi niitä aikoja

leave a comment »

Törmäsin hiljakkoin eräässä yökerhossa, jos sellaista nimitystä voi käyttää, erääseen naisihmiseen, joka muisti minut lukuisista tapaamisistamme Ostrobotnialla, tuttavallisemmin Bottalla. Aluksi en edes tunnistanut häntä (mikä saattoi johtua kohtaamista edeltävien tuntien toimistani), mutta lopulta muistin hänet. Hänellä puolestaan oli jopa numeroni tallessa puhelimessaan, vaikka edellisestä tapaamisestamme oli kulunut vähintään viisi vuotta, emmekä muistaakseni koskaan edes soittaneet toisillemme. Nyt hänellä oli kaksi lasta, kuten niin monilla hänen ikäisillään on.

Tuo kohtaaminen sai minut jopa hieman haikealle mielelle. Miten hieno paikka Botta olikaan ollut, ainakin minulle, ja miksi sitä ei sellaisena enää ole. Minulle, sekä selvästi tietylle joukolle muita ihmisiä, Botta oli vuosituhannen vaihteen ympärillä lähes kymmenen vuoden ajan Helsingin yöelämän kiistaton kiintopiste, se selvästi kaikkein paras mesta, monesta syystä. Paikka, jonne saattoi aina mennä tietäen, että illan aikana tulisi täyttä ja bileet jatkuisivat aina pilkkuun asti ja usein pidempäänkin. Aina tuttuja, aina monenlaisia tuntemattomia ihmisiä. Piti tietää, että jonossa oli hyvä olla jo kello 23, kun varsinaisen juhlatilan ovet avattiin, sillä hyvin pian sen jälkeen jono kiersi jo rakennuksen kahden kulman taakse ja sisään saattoi joutua jonottamaan puoli tuntia tai pidempäänkin. Toki jonossakin saattoi jo tavata osan niistä ihmisistä, joiden tiesi tulevan paikalle ja joskus hyvä fiilis käynnistyi jo siinä jonotellessa, mutta useimmiten kannatti pyrkiä mieluummin sisään odottamaan paikan täyttymistä. Taktisimmat saattoivat aloittaa illan katutason baarista, josta pystyi täysin ilman jonottamista siirtymään juhlatiloihin niiden avauduttua.

Bottassa oli monia hyviä puolia. Alakerran iso tanssisali ja yläkerran pienempi rankemmasta musiikista pitäville loivat jatkuvan liikkeen näiden kahden salin välille, mikä mahdollisti monenlaisia kohtaamisia. Lisää erilaisia tiloja löytyi katutasosta sekä aikanaan vielä kellaristakin, jokaiselle jotakin. Sisäänpääsy oli ilmainen, narikka maksoi jotakin. Ikäraja 22 houkutteli paikalle opiskelijoita, samoin kuin hieman kilpailevia paikkoja halvemmat juomat. Yleisesti ottaen tunnelma oli aina hieman boheemi, mutta kenties yllämainituista syistä johtuen Bottalla viihtyivät kaikenlaiset ihmiset; vakkarit siksi koska se oli heidän paikkansa ja aina vaihtuva joukko satunnaisia siksi, että heille vierailu Bottalle oli virkistävää vaihtelua. Pääasiassa tilat olivat aina lauantaisin ahtauteen asti täynnä.

Kohtaamiseni jälkeen muistelin, kuinka monina alkukesän aamuina olimmekaan kokoontuneet ulos, jo nousevan auringon kajoon suunnittelemaan jatkoja tai kotimatkaa. Tai kuinka monta pimeän syksyn iltaa oli muuttunut vauhdikkaaksi seikkailuksi siinä kohdassa, kun takki oli jätetty narikkaan ja noustiin portaat ylös toiseen kerrokseen. Monia niitä oli, sillä joinain vuosina juuri vuosituhanteen vaihteen jälkeen saatoin itse käydä Bottalla noin 40 kertaa vuodessa. Olin todella yksi Bottan ikuisista.

No, usein hyvä päättyy aikanaan. Viimeisinä vuosina, kun itse vielä kävin Bottalla useammin, asiakaskunta muuttui ja jonot lyhenivät. Osittain kyse oli myös omasta ikääntymisestä, tuttuihin ei törmännyt enää niin usein ja koko juttu oli jo nähty niin monta kertaa, että into oli laantunut. Osin kyse oli varmasti normaalista ravintolatoiminnan kiertokulusta: jokaisella mestalla on oma kulta-aikansa, kunnes asiakkaat menevät muualle ja tyhjä sali ei koskaan toimi kunnolla. Tässä tapauksessa lienee ollut kyse myös nousukauden sivuvaikutuksesta: vuosituhannen alusta aivan viime vuosiin asti Helsingissä avattiin yhä useampia ja yhä isompia yökerhoja, varsinkin seduloita nousi kuin sieniä sateella. Näin useimpiin paikkoihin ei enää riittänyt kävijöitä ja joillekin tilanne synnytti tappion kierteen: vähemmän kävijöitä tänä viikonloppuna tarkoittaa yhä vähemmän seuraavana, sillä sana kiertää ja vain täydet salit vetävät. Bottan kohdalla ravintolatoiminnan konseptia ruvettiin myös muuttamaan, mikä usein kielii epätoivosta. Viimeksi kun kävin siellä, yläkerran raskaan musiikin salissa, ”minun toimistossani”, soitti hip-hop DJ ja ison salin perätilan oleskelualueesta oli tullut karaokebaari, kaikkein surkein yöelämän ilmentymä.

Nykyisin, kun vietän huomattavasti harvemmin lauantai-iltojani kaupungilla, huomaan aina välillä kaipaavani Bottan tunnelmaa. Minun näkökulmastani laadukkaita paikkoja ei enää ole ja mitään niin hienoa lauantai-illan menomestaa kuin Botta vuosituhannen vaihteen ympärillä ei kenties ole koko maailmassa enää, siis minulle. Ajattelen Titanicin loppukohtausta, jossa Kate Winsletin hahmo kuollessaan palaa takaisin niiden joukkoon, jotka vajosivat laivan mukana syvyyksiin. He kohtaavat nyt taivaallisessa laivassa ja juhlat jatkuvat yhä, kenties loputtomasti. Kuinka hienoa olisikaan viettää yksi ilta Bottalla niin, että kaikki siellä minuun vaikuttaneet ihmiset olisivat läsnä.

Written by Ossi Eskola

22.09.2009 at 22:11

Kategoria(t): Uncategorized

Täällä taas

leave a comment »

Kesäloma loppui, ja lopulta myös tietotekninen taantumani. Jatkossa hieman tiiviimmin havaintoja.

Tässä hieman poliittiista debattia tiivistettynä:

———–

1. Huomataan, että tilanne on muuttunut. Yleensä talouden tilanne, muu ei juurikaan herätä innostusta poliitikoiden riveissä.

2. Hallitus päättää korjaustoimista, esimerkiksi arvonlisäveron säätämisestä edestakaisin.

3. Oppositio esittää omia vaihtoehtojaan. Kukin osapuoli koristelee omia ehdotuksiaan retoriikalla, jonka uskoo purevan omaan kannattajaryhmäänsä. Debattia käydään aikansa.

4. Kukaan ei tiedä, miten eri vaihtoehdot todellisuuteen vaikuttavat. Omista näkemyksistä kuitenkin pidetään sokeasti kiinni. Kunnes niistä on aika luopua.

————

Jään edelleen odottamaan hyvin perusteltuja näkemyksiä siitä, miten maailma muuttuisi paremmaksi. Myönnän, että tasoeroja debatteihin osallistujien välillä on, mutta yleisesti keskustelun taso on matala. Osittain lienee kyse myös suomalaisesta väittelykulttuurista: olemme edelleen korostetusti asiakeskeinen kansakunta, argumentointitaitojen jäädessä taka-alalle. Ja jos asiakin on pelkkää arvailua, jää seuraajalle aika tyhjä olo.

Written by Ossi Eskola

03.09.2009 at 20:59

Kategoria(t): Uncategorized