Absurdistan

Ich habe Pläne, grosse Pläne…

Lautaskiista

leave a comment »

En ilmeisesti ole ainut, jota meneillään oleva ns. lautaskiista häkellyttää. Erästä tuttavaani lainaten: voisivat työntää ne lautaset perseeseensä.

Lautaskiista kuitenkin kertoo jotain päätöksentekoprosessistamme. Nimittäin, jos presidentti sattuisi olemaan porvari ja hallitus puolestaan vasemmistolainen ja koska kyseessä ei ole tulonjakoon vaikuttava päätös vaan puhtaasti arvovaltakysymys, niin luultavasti porvarit puolustaisivat presidentin oikeutta omaan lautaseen ja vasemmisto taas korostaisi sitä, että EU-politiikan hoito kuuluu pääministerille. (Varsinkin, jos pääministerin nimi olisi sattumalta Lipponen ja presidenttinä Aho tai Niinistö.) Perustelutkin voitaisiin vaihtaa lähes päittäin.

En nyt muista kuka, mutta joku eturivin naispoliitikkomme lausui hiljakkoin, että ”Suomessa tuotetaan jo ihan riittävästi poliittista satiiria”, viitaten kaiketi televisio-ohjelmiin. Tavallaan ihan totta, esimerkiksi Orwellin kuvaus mielipidettä tarpeen mukaan vaihtavasta valtakoneistosta kirjassa ”1984” on jo niin tuttu, että jokaisen kansanedustajankin luulisi ehtineen sisäistää teoksen sanoma. Mutta koska näin ei ole, niin tarvitsemme lisää ja osuvampaa satiiria.

Mainokset

Written by Ossi Eskola

06.12.2009 klo 11:35

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s