Absurdistan

Ich habe Pläne, grosse Pläne…

Bää bää

leave a comment »

Kahden kuukauden työpaikan muuttoprojekti vei siinä määrin energiaa, että bloggaaminen on jäänyt väliin. Nyt se savotta on kuitenkin ohi, joten taas tippuu sananen silloin tällöin.

Viime aikoina otsikoissa on ollut erityisesti Kreikan kriisi ja sitä varten kasattu apupaketti. Ja poliitikot puhuvat jälleen aivan mitä sattuu, selvästi asioista, joita eivät joko käsitä tai sitten tarkoituksellisena pyrkimyksenä johtaa äänestäjiä harhaan. Matti Vanhanen perusteli apupakettia sillä, että ”muutoin seurauksena voi olla maailmanlaajuinen kriisi”, kenties viitaten jopa kunnon lamaan. Jyrki Katainen säesteli papukaijamaiseen tyyliinsä, että ”hyvinvointivaltiomme sekä talouskasvu ovat vaarassa, jos Kreikkaa ei auteta”. Puhutaan kriisin leviämisestä ainakin Espanjaan ja Portugaliin sekä euron tuhosta. Täytyy sanoa, että maailmantalous sekä ylistetty valuuttamme ovat yllättävän heikolla pohjalla, jos pienen ja yleensä kaikessa taloudellisessa edistyksessä mitättömänä tekijänä pidetyn Kreikan budjettivaje voi suistaa molemmat tilaan, joka Kataisen äänenpainojen vakavuudesta päätellen painaisi Suomenkin takaisin agraariaikaan. Joko meitä on kusetettu jo pitkään ja kaikki on veitsen terällä tai sitten meitä kusetetaan parhaillaan.

Kreikassa nämä heiltä vaaditut, hieman Naomi Kleinin tuhokapitalismiksi nimeämän prosessin kaltaiset toimenpiteet ovat nostattaneet väkivaltaista kapinointia. Sen sijaan Suomessa osallistuminen ”tukipakettiin” ei herätä vahvoja tunteita (liekö hallituksen viestintätaktiikka toiminut yllättävänkin hyvin), sillä mehän emme tunnetusti kapinoi. Emme silloin, kun elettiin Kekkosen lempeässä diktatuurissa, emmekä taaskaan. Olemme yhä lampaiden yhteiskunta.

Oma vähäinen kokemukseni Kreikasta, lähes 15 vuoden takaa, jätti yhden keskeisen muistikuvan: kaikki hoidetaan huonosti. Siksi nykyinen kriisi ei sinänsä yllätä. Silloin en vain tajunnut, että meidän kaikkien elämä sellaisena, kuin sen tunnemme, joutuu vaakalaudalle juuri tuota muistikuvaa vastaavan todellisuuden takia.

PS. Kohta järjestetään jalkapallon MM-kisat Etelä-Afrikassa ja sehän on taas niin hienoa. Näin sattumalta YLE:ltä dokumentin, jossa kritisoitiin kisajärjestelyjen vaikutuksia paikallisen köyhälistön elämään. Mm. katulapset roudataan kaupunkien keskustojen ulkopuolelle alueille, joista heidän on sitten pakko kävellä aikanaan takaisin. Mutta onhan se kohtuullista, että kisaturistit saavat matkastaan miellyttävän kokemuksen.

Mainokset

Written by Ossi Eskola

02.05.2010 klo 17:51

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s