Absurdistan

Ich habe Pläne, grosse Pläne…

Archive for Touko 2011

Of cattle and kids

leave a comment »

I was driving today, seemingly aimlessly as usual, on a road just outside of Helsinki, driving away from the city, when I saw a herd of cows, in their grassy enclosure just beside the road, basking in the morning sun which would soon disappear. The cows, they seemed so happy, especially the one I had time to focus my vision on. Reminded me of a thought I’ve had for a while: you don’t see cows anymore, when you drive around the country. But they still exist.

When I was a young boy, roughly 25 years ago, we would frequently pack up the car and drive to either of the places my parents were from; they are both children of farmers like with so many of the people of my generation. Our parents were the people who migrated from the countryside and flcoked the towns and cities. So while my grandparents were still alive and still farming, I and my siblings had the chance to look at the life of cows from very close. I still remember vividly the time I found a newborn calf on the floor of the barn and went to alert my uncle or someone, who would know what to do. On those many drives to and from our grandparents’ farms, you would see cows, all the time. Today it’s a rarity to inspire this little blog entry.

We all know where the cows went. They went inside. Like most kids today also, I’m guessing. But while kids are inside playing war games on their consoles, cows are just eating and being milked. I’m sure there is a connection: to be able to afford game consoles for our kids, we had to take the cows inside, we had to make them more productive. To sell milk to get money to buy game consoles.

 This obviously begs the question: was it all worth it? A farm is no longer a place you can take your kids to, because none of your relatives are farmers. A cow, the most typical of animals of my youth, is becoming a curiosity of a kind, something you will go and see once during your school years, on a class trip. After all, it’s not a heroic animal like the wolverine, so it will not get its designated cartoon superhero, nor a famous character on a video game. But all it probably ever wanted was to feel happy.

Written by Ossi Eskola

23.05.2011 at 19:09

Kategoria(t): Uncategorized

Mä en tykkää

leave a comment »

Portugalin tukipakettia on nyt jo hetki vatvottu edestakaisin ja hallitusneuvottelut jumittavat. Prosessi on saamassa erityisen koomisia piirteitä, viimeksi eilen Yleisradion pääuutislähetyksessä aiheen ympärille koottua eduskunnan työryhmää vetävän Kimmo Sasin sanoiksi pukemana. Sasi vihjasi samaa, mihin moni muukin on jo viittaillut: jos Suomi ei ns. kanna korttaan kekoon euroalueen kriisin tukahduttamiseksi, niin huom. Suomen asema tulevissa maataloustukineuvotteluissa (kaiketi vuonna 2013) voi muuttua hankalaksi.

Siis mitä helvettiä? Argumentointihan on suoraan kuin ala-asteen pihalta: ”en mä voi olla tänään sun kaa, ku (ei keksi ensin mitään syytä, ei vain halua olla)… ku et sä sillon kaks vuotta sitte lainannu mulle sun lelua (lapsen hätävalhepuhenopeudella sanottuna)”. Voisiko EU:n päätöksentekoprosessi todella pohjautua noin satunnaiseen ”tykkäämiseen”? Eihän lapsikaan halua lainata leluaan sen pohjalta, että lelun saaja lupaa olla lainaajan kaveri kahden vuoden päästä. Miksi siis Suomen valtion pitäisi olettaa kenenkään muistavan tätä tehtyä hyvää tekoa kahden vuoden kuluttua, jos tosiaan neuvottelijat paitsi operoivat ala-asteikäisten taktiikalla, ovat myös varustettuja näitten henkisillä valmiuksilla. Oikeastihan joku varmaan muistaakin, mutta kukaan ei välitä. Vaikea se sitten on suomalaisen neuvottelijan tukiaiskeskustelun sekaan huudella, että meille etuja, koska autoimme silloin.

Lisäksi viestiin sisältyy toinenkin merkitys: luomamme järjestelmä ei oikein toimi, mutta jos nyt silti tuet sitä, niin saat olla mukana toisen, vielä huonommin toimivan järjestelmän ylläpidossa. Muuten sinut hylätään ja sen voimmekin tehdä, koska olet varsin merkityksetön valtio (mutta haluamme toki rahasi). Tässä edetään jo kohti perisuomalaisia itsetuntokysymyksiä: annetaan nyt vaan sitä rahaa, ettei kukaan pahastu. Ei ole ihmekään, että euro huojuu: jos valuutan uskottavuus on sidottu tulevaisuuden maataloustukineuvotteluissa kenties myönnettäviin etuihin sekä muihin ja moninaisiin lehmänkauppoihin, niin vaikeahan sitä on meklarin mihinkään luottaa.

Aivan erityisen tragikoomiseksi tilanteen tekee se, että parempaa ratkaisua on ehdotettu jo monilla suilla, Suomessa varsin näkyvästi esimerkiksi MIT:n taloustieteen professorin Bengt Holmströmin toimesta. Ratkaisu menee suurinpiirtein näin:

  1. Myönnetään, ettei kukaan tiedä, miten käy, jos Portugalia tuetaan tai jos ei tueta. Taloutta kun on hieman vaikea ennustaa. Nythän tietyt poliitikot itsepintaisesti pyrkivät valehtelemaan väittäessään, että käy juuri niin tai noin, jos Portugalia ei tueta.
  2. Tehdään demokraattinen päätös: tuetaan tai ei tueta ja pulinat pois. EU-tasolla tämä on tosin vaikeaa, koska EU ei ole demokratia kuin nimellisesti.
  3. Hyväksytään seuraukset. Portugalille tukematta jättäminen voi merkitä pakollista irrottautumista Eurosta ja omaan valuuttaan paluuta, jolloin runsas devalvaatio luonnollisesti aiheuttaa samankaltaisia ongelmia kuin mitä Suomi kohtasi 1990-luvun alussa. Tukemisen seuraksia taas voi olla vaikeampi arvioida, uskoakseni kuitenkin mm. Maailmanpankki tukee tälläkin hetkellä monia kriisivaltioita, erityisesti Afrikassa, ja sieltä on varmaankin odotettavissa uusia taloustiikereitä aivan näillä hetkillä. (Vai menikö se niin, että lainojen korot ovat nujertaneet nuo valtiot kokonaan?)
  4. Keskitytään vaihteeksi epädemokratiaksi muotoutuneen Euroopan Unionin päätöksentekoprosessien järjellistämiseen. Muuten tämäntyyppiset ongelmat tulevat toistumaan eri muodoissa vuorovesi-ilmiön varmuudella. Ala-asteen pihalla nujaavista lapsista vain tulee pikkuhiljaa pissiksiä ja raggareita, joiden välillä tykkääminen on edelleen voimakkain päätöksentekoon vaikuttava tekijä.

Written by Ossi Eskola

05.05.2011 at 11:39

Kategoria(t): Uncategorized

Vapun kunniaksi

leave a comment »

[Edit 2, 9.5.2011: Ei sittenkään mennyt ihan putkeen. Osuin sattumalta myös eilen sunnuntaina aamulenkille täsmälleen samaan aikaan, kuin JCDecaux’n julisteenvaihtajat. Varmaan samat jätkät, ainakin sama aliurakoitsija. Tulos: kolme neljästä julisteita rullalla pitävistä muoveista roskiin, neljäs kadulle. Ehkä kaikki kuitenkin on menetetty. Tuli myös mieleen, että olenko todellinen kyylä, mutta en suostu myöntymään: roskaaminen on asia, jossa en suostu näkemään kuin ehdottomia ratkaisuja ja lisäksi osuin paikalle sattumalta. Enkä jaksa enää ottaa yhteyttä kyseiseen firmaan, ei se näköjään hyödytä riittävästi.]

[Edit 1: Ottivat ilmoitukseni perusteella heti tänään aamulla eli vuorokauden kuluttua ilmoitukseni jättämisestä yhteyttä JCDecaux’lta. Pahoittelivat tapahtunutta ja sanoivat antaneensa palautteen asianosaisille, jotka tosiaan olivat firmalle työskenteleviä alihankkijoita. Mielestäni hyvää toimintaa ulkomainosfirmalta, eli ehkä kaikki ei olekaan vielä menetetty.]

Olivat tuossa lähimmällä bussipysäkillä ulkomainosfirman jullit vaihtamassa julisteita, näin vappuaamun kunniaksi. Miten ahkeraa! Pojilla oli kuitenkin kiire, pyhäpäivä on työntantajalle kallista aikaa. Ehkä olivatkin yksityisen alihankkijan leivissä, sehän on yleinen tapa kiertää erilaisia työlainsäädännöllisiä sitoumuksia. Niin kiire kuitenkin oli, että julisteita rullalla pitävät sellofaanit huitaistiin rullien päistä suoraan kadulle, ei viereiseen roskikseen.

Hetkinen.

Eikös se mennyt niin, että bussipysäkkien ja muuta ulkomainontaa hallinnoiva JCDecaux on saanut kaupungin liikennelaitokselta monopoliaseman sillä edellytyksellä, että he hoitavat pysäkkien siisteyttä? Eikä toisinpäin? Eivät siksi, että hoitavat sotkemista? Oli pakko tutustua asiaan tarkemmin ja löytyihän heidän sivuiltaan esimerkiksi seuraava linjaus:

”JCDecaux groupista on tullut yksi maailman johtavista ulkomedia-alan yrityksistä kehittämällä innovatiivisia ja korkealaatuisia tuotteita noudattaen korkeita eettisiä strandardeja.” (Joka välttämättä haluaa tietää lisää, voi tutustua kapuloituun tekstiin osoitteessa http://www.jcdecaux.com/en/Sustainable-Development/Our-engagement).

Löytyi myös palautekanava, nimittäin ilkivallan raportomislomake. No minähän laitoin heille ilmoituksen heidän työntekijöidensä tekemästä ilkivallasta. Ruksasin myös kohdan ”haluan, että minuun otetaan yhteyttä” ja jään nyt mielenkiinnolla odottamaan, miten yhtiö reagoi.

Roskaaminen

Kevätaikaan suurin haloo katujen siisteyspuolella nousee katupölystä, hyvänä kakkosena tulee ainainen koirankakkavalittelu. Ikäviä asioita, jotka kaupunki yleensä hoitaa noin kahden viikon aikajaksolla, minkä jälkeen asia unohtuu, noustakseen taas 50 viikon jälkeen polttavaksi aiheeksi. Aika paljon vähemmän puhutaan roskaamisesta yleensä, sehän on tavallaan ihmisoikeuskin, ilmeisesti joidenkin mielestä. Toisin kuin maatuva koirankakka, suuri osa roskista ei kuitenkaan häviä käytännössä koskaan. Se päätyy tänne: http://www.chrisjordan.com/gallery/midway/#CF000313%2018×24.

Törmäsin pari viikkoa sitten, vielä ennen vaaleja, yläasteikäiseen nelikkoon, matkallaan ostarilta koululle. Tyttö mussutti munkkia paperipussista. Munkki tuli syödyksi keskellä kadun ylitystä ja hämmästyttävän luontaisella ja yhtenäisellä liikkeellä käsi laskeutui alas, pudottaen paperipussin kadulle. Koin asiakseni huomauttaa. Tytöllä oli vaikeuksia ulosantinsa kanssa ja sain vastaukseksi vain epämääräistä mölinää. Yksi porukan pojista oli teräväkielisempi ja vastasi: ”(Mölinää) äänestäkää vihreitä.” Siinä heidän siisteys- ja käytöskasvatuksensa tulos. Totesin jälleen, että kaikki on jo ehkä menetetty.

Esimerkkejähän on kaupunki täynnä ja uskon myös, että aihepiiri on niin itsestäänselvä, ettei enempää tarvitse sanoa. Ohessa kuitenkin pienoinen kuvakollaasi lopputalvelta ja keväältä.

Written by Ossi Eskola

01.05.2011 at 10:26

Kategoria(t): Uncategorized