Absurdistan

Ich habe Pläne, grosse Pläne…

Bloggarin sietämätöntä itseanalyysiä

leave a comment »

Työnantajani valitteli pettymystään, kun en ole pitkään aikaan päivittänyt blogiani. Liekö vihje jostain? Päällimmäisin syy passiivisuuteen on ollut se, että tietyt farssit kirjoittavat itseään koko ajan niin tehokkaasti, ettei ylimääräisille kommenteille tunnu olevan tarvetta. Esimerkiksi tämä vakuuskeskustelu, jossa hallitus Jutta Urpilaisen johdolla on maalannut itsensä nurkkaan mitä tehokkaimmin. Mitä siitä enää keksisi sanottavaksi? Nyt on keksitty, että vakuudet voi saada, mutta sitten siitä pitää maksaa toistaiseksi määrittelemätön hinta. Miten se toimii? Takaa miljardin laina, saat 200 miljoonan vakuudet (vaikkapa Kreikan postilaitoksen osakkeita?). Mutta vakuus maksaa, sanotaanko nyt vaikka 100 miljoonaa. Lukujahan ne vain ovat, niitä voi poliitikko heitellä miten tahtoo. Miksei sitten pankki maksa asuntolainan ottajalle korvausta siitä, että asunto asetetaan lainan vakuudeksi? Koska sellainen järjestelmä on täysin päätön, vaikuttaa kuin koko rahateoriaa keksittäisiin vuonna 2011 aivan uudestaan luomalla käsitteitä, joita ei ole aiempina rahankäytön tuhansina vuosina ymmärretty hyödyntää. 

Odotan mielenkiinnolla, mitä päänsä kriisin kanssa täydellisen puhki miettineet henkilöt, kroonisesti kaikkitietäväinen Olli Rehn etunenässä, seuraavaksi keksivät. Kenties vakuuden hinnasta (100 miljoonaa) luvataankin vastavuoroisesti korkoa, mutta siitä korosta otetaan vero, jonka voi kuitenkin vähentää Kreikalle taatun lainan tuottamista korkovoitoista mutta vain siinä tapauksessa, että täysikuun aikaan ei ole pilvistä.

On sinänsä mielenkiintoista, että niin pienestä seikasta kuin piskuisen Suomen sekavasta vaalituloksesta voi aiheutua tapahtumaketju, joka jarruttaa koko Eurooppaa (vaikkakin vain näennäisesti) varpaillaan pitävän ongelman ratkaisua kuukausikaupalla. Kertooko se jotain nykyajasta, hermoheikon nytheti-ihmisen kyvyttömyydestä sietää pienimpiäkään epäilyksiä epävarmuudesta, mikä kollektiivisena ilmiönä johtaa rusakkomaiseen ajovalojen edessä poukkoilemiseen. Kreikan kohtaloa pohtivat tahot ovatkin vain joukko rusakoita, joita lähestyy näiden rusakoiden käsityskyvyn ylittävä objekti, mutta sitkeästi ne jatkavat suoraa polkuaan eteenpäin, vakuutellen toisilleen: ”kohta se pysähtyy, sitten olemme turvassa”.

Toinen keskeinen syy kirjoittamattomuuteen on se, etten aina haluaisi toimia yhteiskunnallisten asioiden kriitikkona. Ja toisaalta kuitenkin tuntuu siltä, että oma pieni kriittinen panos tulisi antaa. Jos katselee kuluneen, varsin vilkkaan uutisvuoden kuvia niin huomaa, että moni tapahtuma on jo unohtumassa. Mitä tapahtuu Wikileaksille? Miten Fukushimassa voidaan? Mikä on ilmaston tila juuri nyt? Kuka hallitsee Egyptiä? Kuoliko ääri-islamistien toivo Osaman kanssa? Onko Yhdysvaltain velkakriisi nyt ratkaistu? Miten Anders Breivikin teko vaikuttaa sotilasjuntasta haaveileviin persuihin pidemmällä aikavälillä?

Entä jos kirjoittaisin analyysejä pop-kulttuurista? Kertoisin oman näkemykseni Lady Gagan vajoamisesta koreografisesti mielenkiintoisten teosten Poker Face ja Bad Romance tasolta totaalisen keskinkertaiseksi europoppariksi ja naiiveja sekä tuhannesti läpikäytyjä ”synnyin tällaiseksi, kelpaan tällaisena”-teemoja käsitteleväksi tusinalyyrikoksi uudella levyllään. Olisin edelleen kriitikko, mutta vähemmän keskeisten asioiden parissa. Johtopäätös: olen sielultani kriitikko ja tiedän sen toki itse, mutta kuinka paljon tähän maailmaan tarvitaan kriittistä blogikirjoittelua? Olen siis vedenjakajalla. Törmään uusiin aiheisiin päivittäin, mutta miten tärkeää niistä kirjoittaminen on, muille kuin itselleni? Avasin tämän blogin muutama vuosi sitten verrytelläkseni kirjoittajantaitojani ja toissijaisesti antaakseni kiinnostuneille lukijoille jotain pientä hupia. Nyt tekisi mieli pyytää lukijapalautetta: mistä haluaisitte minun kirjoittavan? Mutta pyydän aika harvoin mitään ja siksi en tee sitä nytkään.

Sen sijaan lopetan ”kevennykseen”. Tiedättehän, että harmaa talous on iso ongelma. Nyt sitä vastaan kampanjoidaan iskulauseella ”harmaa talous, musta tulevaisuus”. Oheisessa kuvassa näkyy, kuinka myös poliisien ajoneuvoja on valjastettu tähän ”yhteiseen ponnistukseen” harmaata taloutta vastaan. Koska en nähtävästi usko auktoriteettien vilpittömyyteen, niin minulle tuo kuva mainosteipatusta poliisiautosta kertoo pikemminkin siitä, että KRP on jo nostanut kädet pystyyn ja nyt vedotaan ihmisten hyvään tahtoon, että ”olisimme kilttejä ja emme ostaisi niitä vitosen pitsoja, kun niitä hallintarekisterien kautta katoavia miljardeja ei kuitenkaan saada millään kiinni”.  Ja muistakaakin vaatia kuitti, jos kuitenkin ostatte sen vitosen pitsan!

Kannattaa käydä vilkaisemassa osoitteesta www.mustatulevaisuus.fi, kuinka leikillisen värikkäästi asiat siellä esitetään. Hallintarekisteriasiaan sivuilla ei puututa, pikemminkin nyt yritetään saada kunnon työtätekevät kansalaiset tekemään rehellisiä valintoja omassa arjessaan.

Mainokset

Written by Ossi Eskola

19.09.2011 klo 18:59

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s