Absurdistan

Ich habe Pläne, grosse Pläne…

Kuinka byrokratia syö terveydenhuollon tehokkuuden

leave a comment »

Sain peukaloluun leikkauksen jälkeen yksiselitteisen ohjeen: ennen tikkien poistoa siteen voi tarvittaessa vaihtaa omalla terveysasemalla. Kuulostaapa helpolta, ajattelin. Täytyykin hyödyntää moista mahdollisuutta, koska side kuitenkin hikeentyy kolmessa ja puolessa viikossa ja varmasti sinne vähän vertakin vuotaa. Lisäksi side on pehmustuksineen varsin kookas, enkä saa käteeni minkään valtakunnan rukkasta. Vanhan mallin armeijan nahkarukkanen (slanginimeltään no-can-do:t, viittaa rukkasten todettuun kömpelyyteen, niiden kanssa kättä oli pakko pitää koko ajan nyrkissä tai vaihtoehtoisesti käsivartta ylös ojennettuna tai rukkanen putosi itsestään maahan) menisi, mutta mistäpä niitä enää saisi. Myös kirurgin uusimman doktriinin mukainen ”peukaloa voi käyttää heti”-ohje tulee hyödynnettyä vajavaisesti, sillä paksussa siteessä rannekaan ei kunnolla taivu, saatikka peukalo. Logiikkani mukaan siteen voi vaihtaa kevyempään, jolloin mobilisointi onnistuu paremmin.

 Viikon kuluttua leikkauksesta (maanantaina) marssin terveysasemalle, kuuliaisesti vastaanoton jonoon.

 ”Minulta pitäisi vaihtaa tällainen side.”

”Pitää varata aika.”

Turhautumisen kätkien: ”Selvä, varataan aika.”

”Katsotaas, perjantaina olisi.”

”Perjantaina? Mihinköhän minun nyt sitten pitäisi mennä, kun pitäisi saada pikemmin…?”

”Olishan meillä tuo kiertävä lisäresurssi, minäpä kysyn häneltä.”

[Saapuu paikalle lisäresurssin kanssa.]

”Tiistaina olisi.”

Lisäresurssi kommentoi, ei katso kertaakaan minuun: ”Mä en oo täällä tiistaina, ma-ke-to pelkästään.”

”Keskiviikkona olisi, kello 11.”

”No otetaan sitten se”, tyydyn.

Keskiviikkona saavun terveysasemalle, jo uutta kevyempää sidettäni innolla odotellen. Yhytän lisäresurssihoitajan ja alkaa vapaan huoneen metsästys. Sellainenkin löytyy ja selitän hänelle asiani: side pitäisi vaihtaa kevyempään.

 Hämmästyen: ”Jaa, en minä kyllä tiedä, voiko näin tehdä.”

”Miten niin?”, ihmettelen.

”Ei kai… kyllä me sitten, jos side on kastunut, mutta ei tällaisen syyn takia, emme me saa koskea ennen ommelten poistoa, minun täytyy kyllä kysyä vanhemmalta sairaanhoitajalta…”

 Hoitaja poistuu, mieleni valtaa epäilys: en ehkä pääsekään eroon tästä kirotusta siteestä.

Lopulta hän palaa: ”Kyllä tuo hoitaja X, hänkin oli sitä mieltä, hän on tehnyt näitä jo vuosikymmeniä, muttei ole koskaan kuullut, että sidettä kevennettäisiin…”

”Mutta kun uusimman doktriinin mukaan peukaloa pitäisi mobilisoida.” (Myönnän, en käyttänyt aivan noita sanoja.)

”Ei me kyllä voida, kun tästä tulee vastuukysymyksetkin, jos jotain sattuu…”

Katseeni valuu lattiaan, puhun lähinnä itselleni: ”Miten tästä nyt saattoi tulla näin saatanan vaikeaa, eihän tämä ole edes mahdollista, yksi vaivainen peukalon sidonta…” Roikotan ja puistelen päätäni näitä sanoja mumistessani.

”No katsotaan nyt sitä sidettä vielä. [Tutkailee sidettä.] Mitäs tämä on, ei meillä edes ole tällaista itseensä tarttuvaa joustavaa sidosta… [Antaa ymmärtää, että näin korkean tason materiaaleja ei voi millään olettaa terveysasemalta löytyvän, purkaa kuitenkin joustavan siteen pois.] Niin täällä on tällainen paksu kerros vanua, se on tarkoitettu tukemaan ja pehmustamaan, jos tulee jokin isku…”

”Otetaan se nyt kuitenkin pois.” Joudun ikäänkuin rohkaisemaan häntä ja osallistun hieman vanun purkamiseen, lopulta jäljellä on vain verinen harso, johon hoitaja ei enää millään tohdi tarttua.

”Ei sitä kyllä nyt enää enempää voi purkaa.” Mutta se on purettu jo.

”Kyllä tuon viimeisen rääpäleen voi myös ottaa pois, haluaisin nähdä leikkausjäljenkin…”

”Tälle käynnille on varattu vain viisitoista minuuttia, ei tässä oikein ehdi…”

Joudun itse ottamaan viimeisen harson pois, nyt jäljellä on vain käsi. Hoitaja prosessoi ja toteaa lopulta parhaaksi kuitenkin sitoa käden uudestaan, ja kevyemmin.

Aikaa sidontaan menee 1-2 minuuttia.

”Tämä on nyt vain harsolla sidottu, kun ei meillä muuta ole.” Teippiäkin hän käyttää niin säästeliäästi, että minun on mentävä heti apteekkiin, ostettava teippiä ja teipattava itse lisää. Lopulta tuumaan, että ostan vielä sitä itseensä kiinnittyvää sidettä, jolla eläinlääkäriystäväni saa sitten sitoa koko homman uudestaan. Rulla maksaa 6,30€. Kestääpähän sitten tarvittavat kaksi viikkoa. Nyt on mukavaa, kun saa lapasen (kirpputorilta, 4,50€ pari) käteen ja voi vähän peukaloakin verrytellä.

Mutta kuinka kauan vielä menee, ennenkuin julkinen terveydenhuoltomme on säästetty, peloteltu ja ennenkaikkea byrokratisoitu sellaiseen jamaan kuin vaikkapa Venäjän demokratia?

 

PS. Minua on jäänyt vaivaamaan lehdistön tapa käsitellä kahta Alexander Stubbin lausuntoa viime ajoilta. Kun Alex sanoi Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa, että ”hirveätä paskaa, ei vois vähempää kiinnostaa”, siitä nousi monipäiväinen haloo. Sitten kun Alex sanoi, että ”euro on markkinavetoinen järjestelmä”, käyttikö peräti sanaa darwinistinen, ja ”taloutensa hyvin hoitaneilla mailla pitäisi olla enemmän sananvaltaa”, niin asia mainittiin, mutta kummemmin edes kritisoimatta. Pohjimmiltaan Alex lausunnossaan myöntää, ettei EU:n demokraattinen prosessi toimi, tuskin demokratiasta voi edes puhuakaan ja homman pitäisi mennä niin, että ne, joilla menee hyvin, saavat päättää ja ne, joilla huonosti, olkoot hiljaa. Lapselliseksi lausunnon tekee sen täydellinen pohjautuminen hetkelliseen asiantilaan: kyllähän suomalaiset mielellään määräävät, kun meillä nyt on AAA-luokitus. Mutta kuinka innokkaasti otamme vastaan ohjeita sitten, kun tilanne kääntyy päälaelleen? Kaikilta niiltä inhottavilta etelä- ja itäeurooppalaisilta, mitä helvettiä ne tänne tunkevat meidän asioista päättämään? Alex on oikeassa, järjestelmä on huono. Mutta hänen ylimielinen lähestymistapansa kielii sairastumisesta kaikkivoipaisuusilluusioon, joka tietysti on valtaapitäville harmillisen tyypillistä. Lehdistö on kuitenkin jo lyöty, myynyt itsensä kohujen vatvojaksi.

Ja sitäpaitsi luuleeko joku, että Suomen mielipiteillä on oikeasti merkitystä, vaikka luottoluokituksessa olisi sata A:ta ja vaikka Olli Rehn julistettaisiin maailmankaikkeuden herraksi?

 

PPS. Pekka Sauri oli oikeassa sanoessaan, että kaikki negatiivinen talousuutisointi masentaa ihmisiä ja saa heidät myös spekuloimaan yhä lisää. Todellakin, tehkää mitä haluatte: lakkauttakaa euro, ottakaa kiinalaisilta toisinajattelijoiden verellä värjättyä rahaa, julistakaa diktatuuri Eurooppaan. Mitä tahansa, kunhan tämä masentava uutisointi loppuu. Emme jaksa enää.

 

PPPS. Presidenttiehdokas Pekka Haavisto, jota itsekin arvostan, antoi haastattelussa ymmärtää formuloiden olevan hänen lempilajinsa. Onko Haavisto sittenkin siis sekä tylsämielinen, koska jaksaa kiinnostua formuloista, että poliitikkona hieman yksinkertainen, koska menee Vihreiden ehdokkaana paljastamaan itsessään piilevän moottoriurheilun ystävän? Viimeksi Vihreistä petti muuten sympaattinen Jani Toivola, joka paljasti lapsenuskoisuutensa jumalaan. Jääkö nyt myös Haavisto armottoman arvoseulani uhriksi?

Mainokset

Written by Ossi Eskola

01.12.2011 klo 12:15

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s