Absurdistan

Ich habe Pläne, grosse Pläne…

Tältä se nyt tuntuu

leave a comment »

Jätin romaanikäsikirjoituksen kustantajalle viikko sitten. En kustantajalle, joka varmasti julkaisee kirjan, vaan kustantajalle, joka saattaisi julkaista sen. Kyseessähän on esikoisromaaniyritelmä, joten mikään ei ole varmaa.

Käsikirjoituksesta tuli kuitenkin hyvä. Itse asiassa välillä epäilen, että luvassa on ainutlaatuinen nerouden ilmentymä. Kahden vuoden työ siis kannatti. Kun nyt ajattelen tekstiäni, se näyttäytyy minulle sileänä ja virheettömänä kuin Avaruusseikkailu 2001:n monoliitti. Kaikki on tarkkaan harkittua, kielen päällä koeteltua ja rytmi, se pitää lukijan otteessaan alusta loppuun.

Muistin kuitenkin juuri, että yhdessä kohtaa sanoin jotain sellaista, joka vie tekstiä väärään suuntaan. Kummallista, etten huomannut sitä niinä kymmeninä kertoina, jolloin editori kiisi kyseisen kohdan yli. Minun on oikein pakko vielä vilkaista, mikä siinä meni vikaan. Avaan tulostepinkan varovasti.

Outoa. Olin unohtanut, että suurin osa tekstistä on kirjoitettu käsin, osa selvästi myös vasemmalla kädellä. Ja jotkut sivut ilmeisesti silmät kiinni. Poskiani kuumottaa ja vatsaan on ilmestynyt epämiellyttävä paine. Olisi ehkä ollut parasta kirjoittaa teksti puhtaaksi ennen lähettämistä. Onneksi sisältö on siinä määrin laadukasta, ettei kustantaja voi tämän pienen unohduksen takia käsikirjoitustani sivuuttaa.

Katsotaanpa. Tuossa kyseisessä kohdassa päähenkilöstä paljastuu jotain, minkä olisi voinut jättää kertomatta. Selaan sivuja ja lopulta löydän ajattelemani katkelman. Mutta eihän tässä lue päähenkilöstä mitään! Jotain höpinää sokerin kemiallisesta kaavasta. Palasokerin vieläpä! Selaan sivuja edestakaisin: ei ainuttakaan merkintää päähenkilöstäni. Olen näköjään kerta kaikkiaan unohtanut tarinastani päähenkilön! Sivuhenkilöitäkään ei ole paitsi yksi, mutta häntä ei mainita tarinassa kertaakaan. Miten saatoin lähettää tämän näin keskeneräisenä? Kaksisataa sivua, eikä yhtäkään henkilöä.

Tärkeintä on hyvä tarina. Se minulla kuitenkin on, merkittävä uusi ajatelma. Palaan käsikirjoituksen alkuun, jossa juoni alkaa rakentua. Mitäs täällä lukee? ”Sokeripala alkoi suunnitella kadun ylittämistä.” Mitä!? Selaan kiireesti sivuja eteenpäin, eihän tämä näin voi olla! Olen kirjoittanut tarinan siitä, kuinka sokeripala päätyi asfaltille ja liukeni sateessa. Ketä tällainen voisi kiinnostaa? Itse asiassa siitä olen kirjoittanut vain kymmenen pitkällistä sivua, sen jälkeen sivukaupalla jostain Jackista, jolla on tylsää. Yksi sivu on näköjään piirretty täyteen kukkia.

Olinkohan alunperinkin ajatellut keskittyväni kirjassani vain tapahtumapaikkoihin, jotka sitten loisivat ajankuvaa nerokkaalla tavalla? Niin sen on pakko olla. Pakko! Etsitäänpä tapahtumapaikkaa kuvaileva kohta tekstistä. Odotas, tässä lukee: [LISÄÄ TÄHÄN TAPAHTUMAPAIKKA. PAKKO KEKSIÄ JOTAIN. ASFALTTIKATU?] Perässä kuulakynällä tehty lisäys: EI TOIMI. Käteni ovat alkaneet vapista ja paperi edessäni tärisee. En saa tekstistä enää mitään selvää, sillä silmistäni valuu kyyneleitä. Käsikirjoitukseni on täysin epäonnistunut.

Rypistän käsissäni olevan nipun pieneksi palloksi ja annan sen pudota käsistäni lattialle. Lienee niin, että minun on häivyttävä täältä vähin äänin. Ensimmäiseksi täytyy vaihtaa nimeni joksikin muuksi.

Mainokset

Written by Ossi Eskola

26.09.2012 klo 11:11

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s