Absurdistan

Ich habe Pläne, grosse Pläne…

Archive for syyskuu 2013

Saurusten loppu

leave a comment »

Kuutisenkymmentä miljoonaa vuotta sitten elettiin mullistusten aikoja. Rämeiköissä ja metsissä huolestuneet kansalaiset, ja tällä tarkoitetaan hallitsevan luokan jäseniä, jotka paleontologinen tutkimus on yleisesti nimennyt dinosauruksiksi, kävivät kiihkeitä väittelyjä tulevaisuuden uhkakuvista. Erityisen paljon tunteita herätti tiettyjen muukalaislajien esiinnousu ja saapuminen hallitsevan luokan normaalia elämänjuoksua häiritseväksi tekijäksi. Suurta kummastusta herätti muunmuassa näiden muukalaisten kerrassaan epäsovinnainen tapa lisääntyä: ei munimalla, vaan eläviä poikasia synnyttäen. Tiettyjen poikasten ruokintaan liittyvien fyysisten ominaisuuksiensa vuoksi tulokkaita kutsuttiin pian haukkumanimellä nisäkkäät.

Samalla kun nisäkkäiden saapuminen aiheutti kasvavaa närää hallitsevassa luokassa, huoli ilmaston muutoksista alkoi myös nousta puheenaiheeksi erilaisissa kokouksissa ja kokoontumisissa. Oli havaittu, että öisin oli nykyään kylmempää kuin ennen, eikä sellaista katsottu hyvällä, sillä vaihtolämpöisille pitkittynyt aamulämmittely merkitsi ruuan hakuun käytettävän ajan vähenemistä. Ennen kaikkea havaittiin myös, että nisäkkäillä ei samanlaista ilmiötä esiintynyt ja usein ne olivatkin jo haalineet tärkeitä ruokavaroja itselleen saurusten vielä lämmitellessä. Eräät provokatiiviset tahot pyrkivätkin sysäämään syyn ilmaston muutoksesta jo valmiiksi epäsuosittujen nisäkkäiden niskoille kunnes havaittiin, että yöt pyrkivät kylmenemään sellaisillakin alueilla, joilla nisäkkäitä oli vähemmän. Tämä johtopäätös lisäsi epävarmuutta asioiden tilasta ja pakotti johtavat saurukset organisoimaan maailman ensimmäisen ilmastosymposiumin.

Konferenssista muodostui täydellinen katastrofi. Ensimmäisenä takaiskuna kaikki merissä elävät saurukset päättivät boikotoida maalla pidettävää konferenssia, koska heillä ei ymmärrettävistä syistä ollut mahdollisuutta siirtyä konferenssipaikalle, joka sijaitsi korostetun kaukana sisämaassa, joidenkin väitteiden mukaan eräiden merisaurusten kanssa huonoissa väleissä olleiden rannikkoasujista koostuvien ryhmittymien lobbauksen tuloksena. Lentoliskoja toki saapui paikalle sankkoina joukkoina, mutta kaiken kaikkiaan konferenssi oli alusta lähtien torso.

Varsinainen keskustelu kääntyi valitettavan pian lisääntyvään muukalaisongelmaan ja itse pääaihe jäi vähemmälle huomiolle. Lienee ollut niin, että ilmaston muuttumiselle ei uskottu voitavan tehdä mitään, jolloin näiden pohjimmiltaan varsin lyhytjännitteisten olentojen huomio kääntyi aiheeseen, johon uskottiin löytyvän helppojakin ratkaisuja. Niinpä konferenssin loppuyhteenvedossa luotiin nisäkkäiden kiintiöjärjestelmä: eräänlainen monimutkainen luokittelu sille, kuinka suuria määriä nisäkkäitä tultaisiin sallimaan millekin alueille. Kenties myös ajateltiin, että nisäkkäiden määrää rajoittamalla voitaisiin varmistaa ruuan riittävyys myös hitaasti lämpeäville sauruksille.

Konferenssin loppuhuipentumaksi suunniteltu yhteinen gaalaillallinen sai ikävän lopun lihaa syövien konferenssiedustajien syödessä lähes kaikki kasveja syövät saurukset. Tästä välikohtauksesta johtuen loppuyhteenvedossa hahmoteltu nisäkkäiden kiintiöjärjestelmä jäi tärkeimmiltä osiltaan toteuttamatta, sillä kasvissyöjien henkiin jääneillä edustajilla ei ollut gaalaillallisen tapahtumien jälkeen suurtakaan motivaatiota osallistua kiintiöjärjestelmän käyttöönottoon yhdessä lihansyöjien kanssa.

Kului jälleen muutamia tuhansia vuosia ja ongelmat ilmaston kylmenemisen sekä nisäkkäiden lisääntymisen suhteen tuntuivat yhä pahenevan. Tarpeeksi maaniteltuaan lihansyöjäsaurukset saivat lopulta kasvissyöjät suostumaan uuden ilmastosymposiumin järjestämiseen. Kaikilla oli nyt yhteinen ja vakava ongelma: tietyt röyhkeät nisäkäslajit olivat keksineet oivallisen ravinnonlähteen, saurusten munat. Usein ne kävivät munavarkaissa juurikin öisin, kun sauruksilla ei ollut kerrassaan mitään mahdollisuutta estää niitä. Kylmät yöt olivat kerta kaikkiaan liikaa vaihtolämpöisille hallitsevan luokan jäsenille. Sitäkin ahkerammin kävivät nisäkkäät, usein tuohon aikaan pienehköjä jyrsijöitä, työn touhuun öisin: se oli heidän hetkensä maailmassa, joka pitkälti halveksi ja vihasikin heitä.

Niinpä uusi konferenssi järjestettiin. Merisaurukset järjestivät nyt protestina oman ”Universaalin ilmastojamboreensa”, mutta siitä puhuttiin yleisesti varsin vähän eikä tuloksista siksi ole jäänyt mitään kerrottavaa. Sen sijaan maalla ja ilmassa asuvien saurusten konferenssissa saatiin kuin saatiinkin aikaiseksi yksi yhteinen julkilausuma: ilmaston kylmenemiselle asetettiin alaraja, maapallon keskilämpötila ei saisi pudota yli kahta tuonaikaisen mittajärjestelmän astetta. Tämä katsottiin vielä riittäväksi asiaintilaksi ja sen uskottiin pysäyttävän myös nisäkkäiden yhä hallitsemattomampi lisääntyminen ja liikuskelu. Valitettavasti gaalaillallisella lihansyöjäliskot saartoivat ja söivät jälleen lähes kaikki kasvissyöjäsaurukset ja kovalla vaivalla hankittu luottamus ryhmittymien välillä katosi kokonaan. Henkiin jääneet kasvissyöjät poistuivat konferenssipaikalta vannoen ’ennemmin vaikka ryhtyvänsä nisäkkäiden orjiksi kuin enää koskaan luottavansa lihansyöjäsauruksiin’.

Dinosaurusten muisti on kuitenkin lyhyt ja niinpä vielä kerran, ennen lopullista tuhoa, järjestettiin maailman kolmas ilmastosymposiumi, noin tuhat vuotta edellisestä. Heikentyneet olivat saurusten rivit ja huomattiin, ettei paikalla enää ollut edustajia kookkaammista sauruslajeista. Nyt puhuttiin kyvyttömyydestä sopeutua ja erityisesti isoimpien lajien kohdalla myös tietystä ylimielisyydestä, joka oli kenties johtanut useiden lajien kohdalla tapahtumaan, josta konferenssiedustajia oli kuitenkin ankarasti kielletty puhumasta: sukupuuttoon. Yhteisen rintaman luomiseksi konferenssi järjestettiin tällä kertaa merenrannalla, jotta myös vesissä elävät saurukset voisivat lähettää edustajansa paikalle. Se osoittautui kuitenkin hyödyttömäksi, sillä vesissä vielä elävien saurusten edustajat kokivat suurimmaksi ongelmaksi vesien jäähtymisen, eikä heitä saanut millään kiinnostumaan maanisäkkäiden lisääntyvästä röyhkeydestä. Riitahan siitä tuli, ja merisaurukset poistuivat paikalta toistaen rytmikkäästi iskulausettaan ’kylmä huono, lämmin hyvä’. Samaa mieltähän muutkin saurukset olivat, mutta kenties kahdesti sivuun jätetyt merisaurukset olivat etukäteen päättäneet aiheuttaa konfliktin tavalla tai toisella. Vanhan tavan mukaisesti lihansyöjäsaurukset söivät kasvissyöjät gaalaillallisen aluksi ja niin päättyi dinosaurusten aikakauden viimeinen tunnettu ilmastosymposiumi.

Written by Ossi Eskola

21.09.2013 at 20:13

Kategoria(t): Uncategorized