Absurdistan

Ich habe Pläne, grosse Pläne…

Uskontoa ja byrokratiaa

leave a comment »

Yhdet kiipeävät vuorille, toiset istuvat kirkon penkkiin. Monilla meistä on paikkoja, joilla on erityinen merkitys. Lähes pyhiä sijainteja, joissa kohdata oma sisin tai voimistaa ideologista kutsua. Pohjimmiltaan se kaikki on kaiketi tarkoituksen etsimistä.

Minun uskontoni temppeli on kaatopaikka. Tai tarkemmin sanoen Helsingin Seudun Ympäristöpalvelut-kuntayhtymän Sortti-asema. Käyn lähimmällä, Kivikossa, silloin kun tunnen siihen tarvetta.

Sortti-asemien palveluajatus on kaikkiaan järkevä: tehdään epätavallisen ja kertaluonteisen kotitalousjätteen poistamisesta siinä määrin helppoa, ettei sitä tarvitsisi jättää A. sinne, mihin se yleensä päätyy, eli roskakatoksiin, B. metsään tai C. kirpputoreille, joidenkin muiden riesaksi.

Onhan kirpputorikin kaunis ajatus (jos ei sinne tarvitse itse mennä) ja käytetyn tavaran ostaminen ympäristöteko, mutta osittain se palvelee yhä uusien tuotteiden hankintaa: kun tuli kierrätettyä, voi hyvällä omallatunnolla jotain ostaakin. Ja oikeastaan pitääkin ostaa, ajattelee moni, sillä sitä ja tätä aina tarvitaan.

Minä puolestani uskon hävittämiseen. Tunnen voimakasta mielihyvää, kun tarpeettomaksi käynyt esine irtoaa käsistäni ja putoaa siirtolavan uumeniin. Se ei tule koskaan takaisin. Ja parhaimmassa tapauksessa jäte käsitellään hyväksi uskotulla tavalla, tosin siltä osin voin vain luottaa HSY:n lupauksiin. Yhtä kaikki, kokemus on mitä puhdistavin. Pikku hiljaa, esine kerrallaan, ihmiskunta vapautuu tavaroiden mielivallasta. Tai niin minä ideologisessa hurmoksessani kuvittelen. Tosiasiassahan aasialaiset liukuhihnat tuottavat koko ajan lisää niitä asioita, joiden ei tulisi olla. Kertakäyttövaatteita, leluvuoria, kestämättömiä huonekaluja. Things that should not be. Vakaumukseni ei siitä kärsi. Päinvastoin, hydrauliikkavarteen kiinnitetty, halkaisijaltaan metrin mittainen lieriö, joka tasaisin väliajoin jyrää lavalle heitetyistä esineistä tarpeettomat ulokkeet ja onkalot, on minulle vääjäämätön todiste oikeasta suunnasta.

Mutta tapahtuipa eräänä päivänä, keväisellä pyhiinvaelluksella

Saavun kuuliaisesti Kivikon parisataa metriä pitkälle jonotuskaistalle, jonossa ei ole ketään muita. Minulla on kuorma-auto (tämä on jatkon kannalta ratkaisevaa), jonne heiteltynä edesmenneen ystäväni jäämistöä, mitä erilaisimpia pussukoita ja säkkejä, yksi sohvakin. Isoon pakettiautoonkin olisi mahtunut, mutta kun minulla nyt on se kuorma-auto ja jopa sen ajamiseen suuren henkisen vastarinnan jälkeen hankittu ammattipätevyyskin, niin tottahan olen pakannut ystäväni, suuren keräilijän tavarat siihen autoon, joka minulle on sopivin. Olen perikunnalle lupaillut, että näin tämä kannattaa hoitaa, he kun ovat enemmän kirpputorikansaa. Kävelen esiorgastisissa tunnelmissa kopille, jossa lasti pitää maksaa. Kohta pääsen viskomaan, sohva rikkoutuu takuulla kauniisti pudotessaan, eivät tule koskaan takaisin, ehkä jyrä käynnistyy ja niin edelleen.

Kopissa odottaa paikan tavanomainen virkailija, eli nyreä. Alan selvittää asiaani.

”Tänne ei oteta kuorma-autoja. Lukee tuossa.”

No mitä helvettiä! Tätäpä en tiennyt. Selitän siinä, että auto on oikeastaan kuorma-autoksi pieni, tavaraakaan ei ole paljon.

”Ihan sama. Kuorma-autoja ei oteta.”
”Miksi?”
”Muuten täällä olisi sata kuorma-autoa jonossa koko ajan.”

No mitä sitten?! Sehän olisi vain hyvä asia, se tarkoittaisi muidenkin tulleen uskoon. Sitäpaitsi ei se turha kotitalousjäte loputtomasti lisäänny. Ja harva edes saa käsiinsä kuorma-autoa näinä päivinä. Pitää nimittäin olla ammattipätevyys, kaikkeen paitsi omiin muuttokuormiin. Örkki pleksin toisella puolella (tai oikeastaan mekanismi, jota hän palvelee) tietysti uskoo, että syntyisi väärinkäytöksiä, alettaisiin tuoda teollisuusjätettä jne. Että herra paratkoon, heidän täytyisi alkaa valvoa, mitä niiden tuhansien rekkojen sisuksista sinne jäteasemalle ujutetaan. Vaikka halvempaa on edelleen etsiä joku maapalsta ja haudata vaikkapa rakennusjäte sinne.

Korostan tässä vaiheessa, että asiakaspalvelijan äänenpainot ovat mitä vittumaisimpia.

Yritän yhä: ”Onko sillä nyt mitään väliä, millä ne tuodaan, tässä on vanhan naisen jäämistöä, ihan tavanomaista roinaa, te ette ymmärrä, kuinka vaikeaksi tilanne minulle muotoutuu, nuo tavarat pitäisi sitten viedä takaisin asuntoon jne. jne.”
”Kuorma-autoilla voi viedä Ämmässuolle.”
”Menee viideltä kiinni”, puuttuu toinen peliin. Örkkejä on kopissa kolme (3), laulavat jo kuorossa samaa virttä. Minä en ole täällä neuvottelemassa. Aivan sama. Tänne ei oteta. Meitä ei kiinnosta.

Kello on 16.45. Ei tästä Ämmässuolle ehdi. Auton pitää olla huomenna aamulla tyhjä. Jos voisin valita elämässäni yhden tilanteen, jossa muutun jättiläislohikäärmeeksi, tämä olisi se hetki. Ei tarvitsisi neuvotella. Nyt olen kuitenkin syvästi vaikeuksissa ja kaiken lisäksi tilanteessa, jonka olen pelkästään muita auttaakseni luonut.

”Jos nyt kuitenkin joustaisitte… jos minä nyt vain nostelisin ne tavarat tuosta nopeasti lavalle…”
”Kuorma-auto pitää saada pois tältä alueelta”, toteaa yksi viralliseen sävyyn.

Tarjolla on virkailijoiden mielestä vain yksi laillinen vaihtoehto: ajaa kuorma-auto heti pois alueelta ja kantaa tavarat sieltä portin ulkopuolelta yksitellen noin 100-200 metrin matka jätelavalle. Muutaman tunnin homma. Jos sama määrä olisi pakettiautossa, ei olisi mitään ongelmaa.

”Voisitteko tulla edes katsomaan, mitä tavaraa se on, ihan tavallista kotitalousjätettä, ei tässä yritetä huijata ketään.”
”Ei tulla. Ei meitä kiinnosta yhtään, mitä siellä on.” Kolme aikuista miestä, joilla ei ole mitään parempaa tekemistä kuin tehdä minun elämästäni mahdollisimman hankalaa.

On kenties onni, että tavaroiden nykyinen omistaja, päälle kuusikymppinen naishenkilö on mukanani. Ehkä hänen vetoomuksensa ”pitääkö meidän nyt sitten siirtää ne tavarat minun henkilöautooni ja tuoda sitten sillä vähän kerrallaan” lopulta saa aikaiseksi yksittäisen synapsin liikahduksen.

”Paljonko sitä tavaraa on?”
”Ehkä 3 kuutiota.”
”No paljonko se sitten maksaa?”
”Pitäisikö meidän tietää?”
”Eikun katsot tuosta (osoittaa hinnastoa), että paljonko se maksaa.”

Sanon ensin väärin, mihin vartiosotilas kommentoi ivallisesti. Lopulta hinta löytyy, 92€. Vain kortilla, käteinen ei käy (mekanismi on varmistanut, ettei kukaan vedä välistä).

”Kun minun kuitenkin täytyy tuo auto tuossa kääntää ja ajan noiden jätelavojen ohi, niin sopisiko nyt, jos heitämme nopeasti siitä ohimennen isoimmat tavarat (ettei tarvitse portin takaa kantaa)?”
”Mulle on aivan sama, miten ne tavarat sinne menee.”

Keskustelu on päättynyt.

Ajan auton jätelavan eteen, avaan perälaudan ja totean, että tämän helpompaa tapaa ei ole edes olemassa. Pakettiautosta tai peräkärrystä tavarat pitää vielä nostella kaiteen yli, mutta perälaudalta jätteen voi pudotella suoraan alhaalla odottavaan kitaan. (Tokihan tiesin tämän, mutta asiaa on syytä tässä vaiheessa korostaa, te kirotut byrokraatit siellä kopissa.)

Koen joka tapauksessa tavanomaisen, vaikkakin kiirehdityn jumalallisen tyydytyksen, kun ystävälleni tarpeettomiksi käyneet tavarat katoavat ikuisiksi ajoiksi. Ne eivät koskaan tule takaisin. Viidessä minuutissa auto on tyhjä ja ajamme pois.

Olen ajoittain väittänyt, että suomalainen, niin yhteiskunta kuin yksilökin, rakastaa sääntöjä, JOS ne kohdistuvat muihin ja ERITYISESTI jos niiden noudattamatta jättämisestä pääsee huomauttamaan. Kirjattakoon tämä teksti todistuskappaleeksi numero yksi.

Tapahtuneesta huolimatta olen yhä uskossani vahva, kirkkoni vain kaipaa kehittämistä. Lohikäärmeen kosketusta.

 

Näin käy, jos Sortti-asemalla ei homma toimi. Joku on kai toivonut, että jääkaappi hyppäisi bussiin ja jättänyt sen pysäkille odottelemaan.

Näin käy, jos Sortti-asemalla ei homma toimi. Joku on kai toivonut, että jääkaappi hyppäisi bussiin ja jättänyt sen pysäkille odottelemaan.

Mainokset

Written by Ossi Eskola

04.06.2015 klo 23:05

Kategoria(t): Uncategorized

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s